lauantai 28. maaliskuuta 2015

Tervetuloa



..Seuraamaan raskauttani ja kaikkea muuta mitä elämässäni tapahtuu.


Olen 21- vuotias Raisiolainen nainen, kenen elämään kuuluu Avomieheni J (Ei halua nimeään tai kuvia naamastaan niin ollaan sovittu että kutsun häntä blogissä J:nä). Aloimme seurustelemaan vuonta 2011 syksyllä ja kihloihin menimme 2012 juhannuksena. Valmistuin 2013 keväällä Lähihoitajaksi ja ja nyt olen saanut tammikuussa vakituisen työpaikan lastenhoitajana. Perheeseeni kuuluu Äiti Isä ja 5 vuotta vanhemmat kaksoissiskot. Harrastan muodostelmaluistelua aikuisjoukkueessa 1-2 krt viikossa.

Raskautta olemme jo yrittäneet 2014 Helmikuusta ja vuoteen on mahtunut iloja ja suruja. Tein positiivisen raskaustestin 24.3. Raskaus vaivoja minulla ei oikeastaan ole ollut lukuun ottamatta vihlomista ja paineen tunnetta iltaisin. Ja jos unohtaa syödä tunnin normaalia myöhemmin niin pahoinvointi ottaa vallan..


Ensimmäinen neuvola minulla on jo 31.3 sillä en osannut sanoa neuvola tädille tarkkoja päiviä. Siitä käynnistä kuulette lisää kun neuvolassa ollaan käyty ;D


Kisahotellilta otettu kuva 28.3 turvottaa jo alhaalta jonkin verran-




Ja siinä testi mikä tuli heti kun laskin tasolle odottamaan.





Miten te olette saanneet selville että olet raskaanna ja millä viikolla olit silloin?





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti